Kyrkomötets morgonmässa 8.11.2019

Predikan i morgonmässan 8.11.2019 sv/fi

Kyrkomötets höstsession i Åbo
Bo-Göran Åstrand

Den här morgonen får vi tacka Gud för en ny dag. Vi har fått en ny dag i vårt eget liv, i kyrkans liv och i världens liv. Den här dagen är Guds gåva till oss. Vad vi gör av den är vår gåva till Gud och till våra medmänniskor.

Dagen känns kanske lite speciell eftersom det är sista dagen på den här kyrkomötes-perioden. Det är ju sista gången vi firar mässa här i kyrkan i den här sammansättningen. En sådan här dag ser vi tillbaka på de fyra åren vi arbetat tillsammans för kyrkans bästa.

Vi minns säkert olika saker, men jag tror att vi alla delar oron inför kyrkans framtid. Vi har ju sett de nedåtgående kurvorna, tabellerna och beräkningarna. Vi vet att nu är goda råd dyra och att det krävs både nytänkande och gemensam handling. De fyra senaste åren har gjort det allt tydligare för oss att det här klarar vi inte med mindre än att vi kan samarbeta trots olika åsikter i en del frågor.

I dagens läsning från Romarbrevet säger Paulus, säkert med glädje och stolthet: Jag skäms inte för evangeliet. Det är en Guds kraft som räddar var och en som tror.

Evangeliet är vår gemensamma kraftkälla. I evangeliet finns det som förenar oss: Nämligen detta att vi var och en är lika mycket älskade i Guds ögon. Det här visade Jesus Kristus mycket tydligt – han gjorde inte skillnad på människor. Därför behöver inte heller vi göra det. Inför Gud är vi alla lika och har samma värde.

Kraften i evangeliet är Guds kärleks kraft. Därför skapar evangeliet en gemenskap av människor som vet att de behöver mycket kärlek, barmhärtighet och gemenskap. Förnyelsen i kyrkan och förnyelsen i vårt eget liv handlar om att låta sig älskas av Gud för att kunna älska våra medmänniskor.

Kyrkans uppgift är att leva ut evangeliet. Om vi tillsammans gör det blir kyrkan det som den ska vara: Ett värdshus för människor som behöver kärlek, helande och barmhärtighet. Alldeles så som Pekka Simojoki sjunger i sin sång ”Särkyneiden majatalo”. För det är vad kyrkan ska vara:  Ett ”Särkyneiden majatalo”, ett värdshus som är öppet, inbjudande och varmt. Då kan besökare känna det: Här vill jag ju vara.

Ibland tänker vi att det är våra styrkor, våra åsikter, vårt sätt att vara kristen som ska förena oss.
Men i grunden är det inte så. Istället förenas vi i vårt behov av att vara älskade, få vara de vi är och vara delaktiga i en gemenskap. Evangeliets styrka och kraft består i att det är ett svar på denna längtan: Vi är älskade, vi har samma värde, vi får vara med.

Evangeliet når oss också denna morgon. I nattvarden förenar oss Jesus Kristus. Vi får tro detta att vi är mycket älskade i Guds ögon. Kyrkan här är hans gästhus där han tar emot oss och försäkrar oss att det finns rum för oss och att vi har vår egen plats inför Guds ansikte.

Vi är älskade och får ny kraft, så att vi ser vilken vår uppgift är:

On meidän tehtävämme täällä
Kantaa toinen toisiamme
Halki synkimmän yön pitää päällä
Toivon kynttilää, ettei kukaan jää
Yksin harhailemaan pimeyteen.

Suom.

Tänä aamuna saamme kiittää Jumalaa uudesta päivästä. Olemme saaneet uuden päivän omassa elämässämme, kirkon elämässä ja maailman elämässä. Tämä päivä on Jumalan lahja meille.  Se, miten käytämme sen,  on  meidän lahjamme  Jumalalle ja lähimmäisellemme.

Päivä tuntuu ehkä hieman erilaiselta, koska se on tämän kirkolliskokousjakson viimeinen. Tämähän on viimeinen kerta kun vietämme messua tällä kokoonpanolla tässä  kirkossa. Tällaisena päivänä katsomme taaksepäin niitä neljää vuotta,  joina olemme tehneet yhdessä työtä kirkon parhaaksi.

Muistamme varmasti eri asioita, mutta uskon että me kaikki jaamme huolemme kirkon tulevaisuudesta. Olemmehan nähneet  alaspäin suuntautuvat käyrät, taulukot ja laskelmat. Tiedämme,  että nyt ovat hyvät neuvot tarpeen ja että nyt tarvitaan sekä uutta ajattelutapaa ja yhteisiä tekoja. Kuluneet neljä vuotta ovat selvästi ilmaisseet  sen,  että emme selviä tästä vähemmällä kuin  että meidän on voitava  tehdä yhteistyötä,  huolimatta erilaisista mielipiteistä joissakin asioissa.

Tämän  päivän tekstissä sanoo Paavali , varmasti iloisena ja ylpeänä, Roomalaiskirjeessä;

Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi.

Evankeliumi on meidän jokaisen yhteinen voimanlähteemme.  Evankeliumissa on meitä yhdistävä tekijä: eli se että meistä jokainen on yhtä rakastettu Jumalan silmissä.  Jeesus Kristus osoitti tämän hyvin selvästi – hän ei tehnyt erotusta ihmisten välillä. Sen tähden ei meidänkään tarvitse tehdä sitä. Jumalan edessä olemme kaikki samanlaisia ja  yhtä  arvokkaita.

Evankeliumin voima on Jumalan rakkauden voima. Tämän vuoksi evankeliumi luo yhteisön   niille ihmisille, jotka ovat tietoisia siitä, että he tarvitsevat paljon rakkautta, laupeutta ja yhteenkuuluvaisuutta.  Kirkon uudistuminen ja uudistus omassa elämässämme tarkoittaa sitä, että antaudumme Jumalan rakastamiksi, voidaksemme rakastaa lähimmäistämme.

Kirkon tehtävänä on elää evankeliumissa.  Jos teemme näin yhdessä, tulee kirkosta se mitä sen kuuluu olla: Majatalo ihmisille, jotka tarvitsevat rakkautta, parantumista ja laupeutta. aivan kuten Pekka Simojoki laulaa laulussaan ”Särkyneiden majatalo”. Koska sitä kirkon tulee olla. ”Särkyneiden majatalo” joka on avoin, kutsuva ja lämmin. Silloin voi kävijä tuntea että  täällähän minä  tahdon olla.

Ajattelemme joskus että voimamme, mielipiteemme tai tapamme elää  kristittynä ovat ne tekijät jotka yhdistävät meitä.

Mutta pohjimmiltaan ei näin ole. Sen sijaan meitä yhdistävä tekijä on tarpeemme tulla rakastetuksi, saada olla oma itsemme ja saada olla osana yhteisöä. Evankeliumin vahvuus ja voima on siinä, että se vastaus näihin tarpeisiimme: Olemme rakastettuja, olemme samanarvoisia, saamme olla mukana.

Evankeliumi kohtaa meidät myös tänä aamuna.  Ehtoollisessa meitä yhdistää Jeesus Kristus. Saamme uskoa, että olemme syvästi rakastettuja Jumalan silmissä.  Tämä kirkko tässä on hänen majatalonsa, jossa hän ottaa meidät vastaan ja vakuuttaa meille, että meille löytyy sija ja että meillä on oma paikkamme Jumalan kasvojen edessä.

Olemme rakastettuja ja saamme uuden voiman, jotta voimme nähdä mikä meidän tehtävämme on.

On meidän tehtävämme täällä
Kantaa toinen toisiamme
Halki synkimmän yön pitää päällä
Toivon kynttilää, ettei kukaan jää
Yksin harhailemaan pimeyteen.